Politiikan hiekkalaatikolla - ajatuksia Lepakkoluolan uumenista

Kaikki blogit puheenaiheesta porivaltuusto

PORIN TALOUS ROMAHTAMASSA

Porissa päätettiin reilu kuukausi sitten kuntaveron korotuksista. Niillä on tarkoitus kattaa tulevien vuosien kustannusten nousu. Korotusten aiheuttama partojen pärinä ei ehtinyt vaimeta ennen kuin valtuusto sai eteensä kuluvan vuoden budjettiylitykset. Perusturvan raamia nostettiin jo toistamiseen syksyn aikana. Yhteensä ylityksiä on tulossa kaikilta toimialueilta noin 10,0 MEUR.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä